Suitset vihapuheelle

June 7, 2016

 

Huhtikuussa julkaistiin jälleen vuosittainen Toimittajat ilman rajoja -järjestön ranking-lista, jonka mukaan Suomi komeilee seitsemättä vuotta peräkkäin maana, jossa on maailman parhaiten turvattu sananvapaus. Maailmanlaajuisesti vihapuhe on aiheuttanut pelon ilmapiirin lisääntymistä. Myös meillä tämä näkyy, vaikkei meillä sentään murhata toimittajia heidän kirjoitustensa vuoksi. Uhataan kyllä.

 

Sosiaalinen media on mahdollistanut laajamittaisen vihapuheen, joka raivoaa yllättävistäkin syistä. Someraivoajalle riittää syyksi oma, hyvinkin vääristynyt tulkinta asiallisestakin jutusta. Tavallisimpia aiheita ovat maahanmuutto ja Venäjään liittyvät kysymykset, mutta aihe voi olla käytännössä mikä tahansa vitamiineista eläintensuojeluun tai Tuntemattomasta sotilaasta ilmastonmuutoksen ja Euroviisuihin. Joskus toimittajan naama ei miellytä tai hänen äänensä vain kuulostaa uhkaajan mielestä tyhmälle.

 

Lähes aina uhkaukset tulevat meilitse, mutta meillä tullaan yhä useammin myös fyysisesti lähelle. Muun muassa toimittaja Arto Nyberg kertoi toukokuussa Ylen Toimittajiin kohdistuva uhkailu ja vihapuhe -seminaarissa löytäneensä autonsa konepelliltä hautaseppeleen.

 

Joka kuudes joutuu kohteeksi
 

Journalisti-lehti teki maaliskuussa tutkimuksen, jonka mukaan joka kuudes 1400 vastanneesta kertoi saaneensa parin viime vuoden aikana uhkailuja. Osa on joutunut jopa suoran fyysisen väkivallan kohteeksi. Joskus uhkaus kohdistetaan myös heidän perheisiinsä ja lapsiinsa. Erityisesti naisia uhataan seksuaalisella väkivallalla. Uhkaukset eivät katso työaikaa, vaan niitä tulee kaikkiin vuorokauden aikoihin paitsi meilitse, myös puhelimella ja somekanavia pitkin.

 

Tutkimukseen osallistuneista miehiä uhkailtiin enemmän, mutta käsiksi käytiin useammin naisiin.  Kyse on esimerkiksi tuuppimisesta, tönimisestä, kameraan tarttumisesta, mutta myös lyömisestä.

 

 

Eve Väyrynen näki kokemassaan väkivallassa myös ironiaa. Hän oli mukana Rajat kiinni -ryhmän naisrauhaa peräänkuuluttavassa mielenosoituksessa ja joutui siellä miesten tuuppimaksi. Hän kirjoitti aiheesta YleX:n etusivulle kommentin, jossa kertoi suhtautuvansa asiaan huumorilla. Tämän kirjoituksen jälkeen someraivo pääsi valloilleen. Tilanteesta julkaistiin video, jossa ei näytetty tuuppimista, minkä jälkeen häntä syytettiin valehtelusta. Paitsi MV-lehti, myös jopa jotkut korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat henkilöt liittyivät vihakuoroon.

 

”Eräs europarlamentaarikko vihjasi, että minun pitäisi saada potkut”, Eve Väyrynen kertoi seminaarissa.

 

Väyrynen ei vaikene kohtaamaansa vihapuhetta kuoliaaksi, vaan pyrkii vastaamaan some-kanavillaan asiallisimpiin viesteihin. Myös Yle Uutisten toimittaja Sami Koivisto näkee, että sosiaalisessa mediassa on kaikesta huolimatta tarkoitus olla sosiaalinen. Työ vaatii kuitenkin melkoista moderointia ja kuransietoa.

 

”Viime yönä saadun viestin mukaan olen Pelle Hermanni. Olen myös valtakunnan pahin desantti ja russofobi, ja siihen ne perinteiset huorittelut päälle. Itse kuvasin itseäni sanalla shitfilter, kun minulta kysyttiin, mitä teen työkseni”, Sami Koivisto kertoi.

 

 

Lainvartijoiden puututtava uhkauksiin
 

Suomalaiset journalismin vaikuttajat ovat ilmaisseet tämän kevään aikana voimakkaasti julkisuudessa, ettei vihapuhetta tai uhkauksia enää siedetä. Päätoimittajien yhdistys julkaisi asiasta kannanottonsa maaliskuun alussa.

 

Julkisen Sanan Neuvosto julkaisi myös maaliskuussa lausuman, jossa se korostaa, ettei toimittajan tarvitse julkisesta työstään huolimatta sietää julkisia herjauksia ja uhkauksia. Lain edessä toimittajan yksityisyyden suoja on aivan sama kuin kenen tahansa.

 

Koska uhkailu on asianomistajarikos, vaatii asian esille tuominen uhrilta paljon päättäväisyyttä. Valitettavasti usein on käynyt niin, ettei poliisi ole ottanut edes tutkittavakseen tapauksia vedoten taloussyihin. Uhkauksia tulee myös niin paljon, ettei niitä ehditä käsitellä. Näin kävi myös kulttuuritoimittaja Marjut Tervolalle, jonka seksuaalikulttuuria käsittelevä artikkeli aiheutti MV-lehden masinoiman herjauskampanjan. Tekijänoikeuksiin vedoten Yle sai MV-lehden jutun poistettua, mutta pian se ilmestyi lähes samanlaisena uudestaan. Poliisi puolestaan esitti esitutkinnan lopettamista, koska MV-lehden päätoimittaja asuu Espanjassa, ja asian käsittely siellä olisi vaatinut kallista virka-apua.

 

 

 

Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Riitta Pihlajamäki kertoi Ylen vihapuhe-seminaarissa, että vaikka poliisi ja jopa kihlakunnan syyttäjä jättivät esimerkiksi verkkolehti Uusi Suomen toimittajan uhkaustapauksen käsittelemättä, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen teki toisin – yleisen edun vuoksi. Nissinen onkin painokkaasti kehottanut toimittajia tekemään aina uhkauksista rikosilmoituksen. Varsinkin, jos useamman toimittajan mustamaalaajana ja uhkailijana on sama taho, myös joukkokanne on mahdollisuus, jolla on painoarvoa.

 

Myös Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangas kannustaa ilmoitusten tekemiseen. Asia ei ole yksittäisten ihmisten asia vaan paljon laajempi.

 

 

”Ikävä puoli vihapuheessa on se, että netti ei unohda. Vanhat jutut nousevat yhä uudelleen esille, kun samaa aihetta käsitellään”, Eve Väyrynen muistutti. Marjut Toivola myönsi myös miettivänsä, millaiseksi hänen ”ansioluettelonsa” mahtaakaan vuosien varrella netissä muodostua, kun herjaavia juttuja ei saada poistettua.

 
Uhka ei saa syödä sananvapautta

 

Riitta Pihlajamäki painotti, ettei uhkailu saa vaikuttaa journalistiseen työhön ja siihen, mitä tohditaan kirjoittaa.

 

Esimerkiksi Yle Uutiset ei Sami Koiviston mukaan ole joutunut lähtemään sille tielle, että jättäisi joitakin postauksia julkaisematta, mutta siellä joudutaan päivittäin miettimään, mihin aikoihin julkaistaan sellaiset jutut, jotka saattavat aiheuttaa vihapuhetta. Toimituksessa pitää olla paikalla riittävästi työvoimaa, joka voi vastata kommentteihin, eikä se iltayön tunteina onnistu.

 

Vihapuhujia ei vaikuttaisi kuitenkaan olevan lukumäärällisesti kovin montaa, sillä Koiviston mukaan Yle Uutisten facebook-sivuilta on blokattu vain noin 120-130 profiilia pois. Sillä on saatu rauhoitettua tilannetta jo paljon. MV-lehti on suurin yksittäinen media, joka täyttää palstatilansa vihapuheella. Se tavoittaa käytännössä enemmän ihmisiä kuin kaikki suomalaiset paikallislehdet, mutta ei kuitenkaan yllä valtakunnan medioiden tasolle.

 

 

Päättäväistä tukea – rakentavaa puhetta

 

Yle osoitti viime vuonna julkisen tukensa toimittaja Jessika Arolle hänen jouduttuaan viharyöpytykseen. Myös Eve Väyrynen koki saaneensa työyhteisöltään kannustusta ja tukea. Jotta uhkailun kohteeksi jäänyt pääsee tilanteessa eteenpäin, erityisen tärkeää on esimiehen välitön empatian osoitus. Esimiehellä on myös oltava tieto siitä, kenen puoleen voi kääntyä niin laki- ja turvallisuusasioissa kuin silloin, kun traumaattinen tilanne vie yöunet ja nostaa pintaan paniikkihäiriön.

 

Myös yhtiötasolta tuleva tuen osoitus on tarpeen.  Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesikin, että Ylellä on itsellään vaikutusta siihen, millaisia suitsia vihapuheelle laitetaan.

 

 

Sami Koivisto haluaa pitää haasteellistakin keskustelua yllä. ”Yle jos joku on sellainen media, että meidän sivuilla on voitava keskustella myös vaikeista asioista. Meidän on kyettävä yhtiönä kohtaamaan vihapuhe jollakin rakentavalla tavalla.”

 

 

 

Tämä teksti on alunperin julkaistu Metropolia Ammattikorkeakoulun Median maailma -blogissa 23.5.2016.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

Asiasanat

© 2023 by The Book Lover. Proudly created with Wix.com

  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon
  • Black Instagram Icon