Sorvi 2011
Apollon tytär 1.6.2011
Vilma Kilpi on nimi, jonka bongasin yhteiskuntapolitiikan tenttikirjasta 90-luvun alussa. Hehkutin silloin muutamalle kaverille, että löysin juuri taiteilijanimeni. Kesti hieman pitkään, ennen kuin otin sen käyttöön.
Mika Waltari neuvoi kirjassaan Haluatko kirjailijaksi, että runot ja kokonaiset teokset pitää aina kirjoittaa omalla nimellä. Itse asiassa hän varoitti jopa, että salanimellä julkaisemista katuisi kuitenkin myöhemmin. Sillä jo se, että ylipäätään saisi runonsa julkisuuteen, oli niin harvinainen asia, että siitä kannattaisi olla ylpeä ihan omalla nimellä.
Waltari kirjoitti ohjeensa 1935 ja suurin osa ohjeista pitää tavallaan edelleen paikkansa. Kaikenlaisen materiaalin julkaiseminen on kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut aivan lapsellisen helpoksi. Netissä.
Waltarin aikaan oli hienoa, jos runoilija myi 300 kappaletta runokirjaansa. Netin kautta saavutetut lukijamäärät voivat puolestaan olla aivan toisissa lukemissa. Tai sitten ihan samoissa. Runoilijan tuttavapiiri saattaa olla kiinnostunut hänen aikaansaannoksistaan ja lukee runot siitä syystä. Tai sitten ei. Joskus viesti lähtee liikkeelle ihan satunnaisesta linkistä satunnaisiin verkostoihin ja jostain kumisee heikko vastakaiku. Hyvä niin, jos niin käy.
Mutta "kylmä totuus on kuitenkin se, että useimmat pöytälaatikkorunot ovat kuolleina syntyneitä, epämuodostuneita surun lapsia, joita ainoastaan tekijä äidin murhetta ja hellyyttä tuntien kykenee rakastamaan".
Sanoo Waltari ja jatkaa: "Mutta ne, jotka ovat kyllin väkeviä ja kaikesta huolimatta jaksavat uskoa itseensä, ne murtavat itselleen tien julkisuuteen, korjaavat epäsuosion ja ymmärtämättömyyden myrkkysadon, maineen laakerit, nälän, tyydyttämättömyyden ja varhaisen kuoleman."
Aika rankkaa siis tuo runoilijan elämä. Sillä "runojen luominen ja kirjoittaminen on kokonaan eri asia". Runoja ei Waltarin mielestä pitäisi koskaan kirjoittaakaan julkisuutta ajatellen.
Oma runokokoelmani Tikapuita pitkin taivaaseen syntyi unettomina aamuöinä viikossa. Ensimmäisestä Niiskuneiti-kirjaan kirjoitetusta muistiinpanosta julkaistuun blogikirjaan saakka. Valo saa nauraa pimeyden töille, siis hymyilkää kanssani! Kaivellaan yhdessä pöytälaatikoita!