WikiLeaks vuotaa kuin seula

February 22, 2017

 

 

WikiLeaks on ensimmäinen digitaalisen ajan palvelu, jonka kautta laaja yleisö on saanut pääsyn salaisten asiakirjojen lähteille. Kymmenessä vuodessa juhlitusta organisaatiosta on tullut toimija, jonka motiiveja ja toimintatapoja kyseenalaistavat paitsi paljastusten kohteena olleet valtiot, myös muun muassa Journalistit ilman rajoja -järjestö  sekä ryhmä ihmisoikeusjärjestöjä Amnesty International mukaan lukien. Nyt WikiLeaksia syytetään presidentinvaalien peukaloinnista Venäjän laskuun. Miten tässä näin kävi?

 

2006 perustetun WikiLeaksin ensimmäiset merkittävät paljastukset koskivat Yhdysvaltain armeijan toimintaa Irakin ja Afganistanin sodissa. Vuonna 2010 julkaistiin paljon kohua aiheuttanut video, jossa Yhdysvaltain armeijan Apache-taisteluhelikopteri ampui siviilejä Irakissa. Myös kaksi Reutersin valokuvaajaa kuoli hyökkäyksessä. Guantanamon kidutuksista kertovat vuodot olivat jatkoa USA:n laittoman sodankäynnin paljastamisessa. WikiLeaksin on sanottu olleen katalysaattorina jopa Arabikeväälle.

 

WikiLeaks sai paljon palkintoja ja sen toimintaa valtioiden toiminnan läpinäkyvyyden eteen on kiitetty aivan viime vuosiin asti mm. ehdokkuuksina Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

 

“WikiLeaksin toimintaa kyseenalaistettiin kuitenkin jo silloin, kun nämä ensimmäiset materiaalit julkaistiin”, kertoo Ylen palvelupäällikkö ja digimedia-asiantuntija Kari Haakana.

 

“Tosin kyseenalaistaminen lähti Yhdysvaltain tai länsiliittoutuneiden intresseistä, että ei olisi eettistä paljastaa asioita, jotka liittyvät sodankäyntiin, eivätkä tule virallisen tiedotuskanavan läpi. Ne saattavat aiheuttaa turvallisuusongelmia.”

 

Myös lehdistönvapautta puolustavat järjestöt reagoivat jo vuonna 2010 siihen, että sotaa koskevien paljastusten joukossa oli tietoja sadoista afganistanilaisista, jotka auttoivat länsiliittoutumia, ja jotka näin joutuivat hengenvaaraan.


 

Yksityisten ihmisten tiedot julki

 

Sähköpostivuodoissa on sittemmin ollut yhä enemmän tavallisten ihmisten viestejä, ja muun vuodetun materiaalin joukossa on ollut yksityisten ihmisten henkilötietoja, osoitteita, passinumeroita, luottokorttinumeroita ja terveystietoja. Raiskausten uhreja, sairaita lapsia, mielenterveyspotilaita ja homoseksuaaleja on paljastettu esimerkiksi Saudi Arabiassa ja Turkissa.

 

Huffington Postille kirjoittaneen informaatiotieteiden professori Zeynep Tufekcin mukaan viime heinäkuussa vuodettujen Erdogan-viestin joukossa oli miljoonien turkkilaisten naisten tietoja ilman minkäänlaista uutisarvoa. Artikkelissaan "WikiLeaks Put Women in Turkey in Danger, for No Reason" Tufecki kertoo, että vuodetussa naisia koskevassa datassa ei edes ollut Erdoganin lähipiirin viestejä, vaan esimerkiksi ketjukirjeitä, reseptien vaihtoa ja hyvien pyhien toivotuksia. Viesteistä kävi ilmi naisten puoluekantoja, mutta viestien yhteydet AKP:hen eivät olleet sitä, miksi niitä väitettiin.

 

“Heidän osoitteensa ovat siellä jokaista stalkkeria, ex-puolisoa, paheksuvaa sukulaista tai muuta hullua varten käytettäväksi.On muistettava, että joka vuosi satoja naisia murhataan Turkissa, useimmiten ex-aviomiesten ja -poikaystävien toimesta, ja tuhannet naiset lähtevät kotoaan piiloon, hakemaan turvaa”, Tufecki kirjoittaa.

 

Kansallisesta turvallisuudesta bloggaava Michael Best, joka alkuperäisen vuodon teki, poisti tiedostot vain tunteja paljastuksen jälkeen huomattuaan, että joukossa on yksityisyydensuojaan kuuluvaa materiaalia. WikiLeaks ei kuitenkaan poistanut linkkejä, jotka johtivat tähän poistettuun tiedostoon.

 

Muutamille Reutersin ja Wired-lehden toimittajille tietojen poistaminen oli merkki siitä, että tiedot olivat merkittäviä. Jopa NSA-tietojen vuotaja Edward Snowden twiittasi tietojen poistamisen olevan itse asiassa tapa varmistaa tiedon paikkansapitävyys. Hän viittasi Reutersin uutiseen, jonka mukaan poiston takana oli Turkin hallinto.

 

 

 

Kuka tiedon perkaa?

 

WikiLeaks on toimintansa aikana vuotanut nettiin yli 10 miljoonaa tiedostoa. Yksi syy kymmenien tuhansien tarkistamattomien sähköpostien dumppaamiseen kerralla nettiin on varmasti se, ettei WikiLeaksilla ole enää riittävää määrää henkilökuntaa tekemään selvitystyötäWikileaksin sivuilla mainitaan, että henkilökuntaa olisi ympäri maailman sata, mutta Julian Assangen asianajaja Juan Branco kertoi viime marraskuussa Web Summitissa, että WikiLeaksin ydintiimi on itse asiassa hyvinkin pieni, vain noin 10 ihmistä. Jo vuonna 2010 Julian Assange moitti journalisteja ja erityisesti Amnesty Internationalia siitä, etteivät he tulleet apuun perkaamaan tiedostoja.

 

“Kyllä WikiLeaksilla on opportunistinen lähestymistapa tähän. Tarkoituksena on saada maksimaalinen medianäkyvyys. Mietimme, kuinka saamme vuodoista eniten irti mediaorganisaationa, kuinka varmistamme, että ihmiset lukevat nämä ja että media näkisi sen vaivan, että lukisi tämän informaation”, Branco selittää.  

 

“Tämä on iso kysymys meille. On paljon dokumentteja, jotka WikiLeaks on julkaissut, mutta joita media ei ole käsitellyt, koska ne eivät mene ulos sellaisena ajankohtana, jolloin se ne olisivat kiinnostavia. Medialla ei ehkä ole journalisteja vapaana, ja koska vuodot sisältävä satoja tuhansia dokumentteja, niin mediat eivät ota aikaa käydä niitä läpi. Eikä WikiLeakskaan voi tehdä niin, koska sillä ei ole resursseja ja keinoja siihen.  WikiLeaks tarvitsee mediaa, ei vain jakamaan tietoa vaan koska WikiLeaks ei kaiva materiaalista asioita ylös vaan vain julkaisee. Media löytää skuupit aineistosta.”

 
Yhteistyö median kanssa

 

WikiLeaks teki aiemmin kiinteää yhteistyötä  merkittävien mediatalojen kanssa, kuten The Guardianin, New York Timesin, Wall Street Journalin, Le Monden ja Der Spiegelin kanssa, ja ne mainitaan sivuston yhteistyökumppanilistassa edelleen. Kumppaneita mainitaan olevan edelleen yli 100.  Yhdysvaltain diplomaattisähkeitä koskevassa vuodossa otettiin alkuvuodesta 2011 yhteyttä myös Yleisradioon.

 

“Olin ottanut jo aiemmin yhteyttä Julian Assangen oikeaan käteen ja äänitorveen Kristinn Hfranssonin ja kysynyt Suomea koskevia diplomaattikirjeitä. Tunsin Hfranssonin ennestään tutkivan journalismin yhdistyksen puheenjohtajana”, kertoo silloin Yle Svenskan tutkivan journalismin ohjelmaa, Spotlightia, toimittanut Minna Knus-Galán.

 

“Minulle ja A-studion tuottajalle Matti Virtaselle lähetettiin viesti perjantain ja lauantain välisenä yönä ja käskettiin tulemaan heti seuraavana iltana Lontooseen hakemaan materiaalia diplomaattisähkeistä.”

 

Minna Knus-Galán ja Matti Virtanen lähtivät kiireellä matkaan ja hankkivat krypteeratun muistitikun Helsinkiin. Pasilassa odotti pieni ryhmä yleläisiä, joiden kanssa he lukivat muutaman päivän ajan 1000-sivuista materiaalia. Samaan aikaan myös Helsingin Sanomat sai “vuodosta vuodon” ja lennätti toimittajia Norjaan Aftenpostenille käymään läpi laajempaa kasaa kirjeitä. Juttuja alettiin saada julki jo viikon päästä WikiLeaksin yhteydenotosta.

 

Dokumenttien läpikäymisessä tarvitaan myös asiantuntemusta itse vuodon sisällöstä ja kulttuurista, jota se koskee.

 

“Meillä oli ryhmä Nato-asiantuntijoita, politiikan toimittajia ja entisiä kirjeenvaihtajia Moskovasta ja Washingtonista. Silloin WikiLeaks nimenomaan halusi, että tekisimme tämän kunnolla ja ajalla. WikiLeaks halusi myös, että sopimukseen merkataan, että materiaalia ja lähteitä pitää suojella, käytetään vain sellaista tietokonetta, mikä ei ole netissä ja jos on nimiä, joille voi tulla ongelma, jos heidän nimensä julkaistaan, niin niitä ei saa julkaista”, Minna Knus-Galán kertoi.

 

“Ja tämä oli tärkeä juttu mulle ja meille kaikille, koska WikiLeaks oli tässä ollut aika huono. He olivat tähän asti ladanneet kaikki vain nettiin ilman, että olivat tarkastaneet niitä kunnolla.”

 

Tuolloin läpikäytävä materiaali oli vielä pieni verrattuna esimerkiksi ICIJ:lle (International Consortium of Investigative Journalists) vuodettuihin Panama-papereihin, joita oli kaiken kaikkiaan 11,5 miljoonaa. Tätä materiaalia kävi läpi ICIJ:n toimittajaryhmä, johon Minna Knus-Galán kuuluu. Silloin aikaa kului noin vuosi ennen kuin ensimmäisiä juttuja saatiin julki.

 
Tieteestä perustelu kiireelle?

 

Assange myöntää olevansa kärsimätön odottamaan, että materiaalia käydään läpi. WikiLeaksissa kokeiltiin automaattista sensurointimenetelmää, mutta siitä luovuttiin. Journalistivetoinen perkaustyö alkoi jäädä vähälle sen jälkeen, kun Assangella tuli kärhämää joidenkin mediayhtiöiden kanssa.

 

”Emme voi vain istua tämänkaltaisen materiaalin päällä kolme vuotta, kun yksi henkilö käy sitä rivi riviltä läpi ja sensuroi sitä”, Assange tokaisee Raphael Satterin ja Maggie Michaelin AP:lle kirjoittaman jutun mukaan. “Meidän pitää ottaa paras tie, jonka voimme.”

 

Assange on perustellut hyvinkin raa´an datan julkistamista myös sillä, että WikiLeaksin toiminta on tieteellistä journalismia.

 

“Julian Assangehan kritisoi journalismia siitä, että ihmiset vain referoivat, eivätkä näytä jutuissa lähteitä. Panama-papereihin liittyvissä jutuissa useat mediat julkaisivat juttuihin liittyvät asiakirjat. Tämä ei kuitenkaan Assangelle riittänyt, vaan hänen mielestään koko materiaali olisi pitänyt dumpata nettiin”, kertoo Minna Knus-Galán, joka teki jutut yhtenä ICIJ:n jäsenistä.

 

“Olen ehdottomasti eri mieltä Julian Assangen kanssa siitä. Dumppaus ei ole journalismia.”

 

Assangen mukaan tieteellisessä journalismissa jokaisessa väitteessä tai sitaatissa pitäisi olla peruslähde linkattuna kuten tieteellisissä artikkeleissa.

 

“Se on ihan ok ja hyvä idea, sillä nykyäänhän voi netissä niin tehdä, että on se lähde ja asiakirja siinä. Mutta ei niin että dumpataan miljoonia asiakirjoja, eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta katsoa niistä, onko jonkun henki vaarassa tai onko tämä liian henkilökohtaista tai yksityisyyteen menevää”, Knus-Galán sanoo.

 

“Esimerkiksi Panama-papereissa on hirveästi kopioita passeista, siellä on nimiä kuolleista ihmisistä, osoitteita, puhelinnumeroita, sellaista materiaalia joka on herkkää.”
 

 

Miksi Clinton, miksi ei Trump?
 

Asianajaja Juan Branco kertoi Lissabonissa USA:n presidentinvaalipäivänä 8.11., miksi WikiLeaks ei vuotanut mitään Trumpista, vaan ainoastaan Clintonista.

 

 

“Trumpista ei vain löytynyt vuodettavaa”, Branco sanoi. “Kysyin tätä Julian Assangelta. Hän oli käynyt itse läpi joitakin materiaaleja ja arkistoja, mutta ei löytänyt mitään. Hän kertoi siihen kaksi perustelua. Ensiksikin hän ei ole työskennellyt hallituksessa ja toiseksi hän ei käytä sähköpostia.”

 

Jeremy Diamondin mukaan Trump tosiaan on hyvin skeptinen sähköpostin tai edes tietokoneiden käyttäjä ("Trump, the computer and email skeptic-in-chief", Jeremy Diamond, CNN, 30.12.2016). Trump on myös pitänyt itse huolen siitä, että hänestä löytyy kritisoitavaa. Hän ilmaisee ne itse twitterissä.  Nyt Internet Archive on myös puuhaamassa arkistoa, jonne kootaan kaikki, mitä hän on ikinä sanonut videolle. ("The Internet Archive is building up a Trump presidential library — of everything he’s ever said, on video", Shan Wang, NiemanLab, 6.1.2017)

 

“On mahdollista, että ihmiset vuotavat vielä jotain hänen yrityksestään, mutta en tiedä, miksi niin ei nyt käynyt vai eikö sitä annettu WikiLeaksille. New York Times ja Washington Post käyttivät kymmeniä journalisteja tutkimaan Trumpin liiketoimia. He löysivät paljon asioita, mutta hyvin pinnallisia. Ehkä heillä ei ollut suoraa pääsyä tietoihin, he eivät päässeet riittävän sisälle, eivätkä löytäneet lähteitä, vaikka heillä oli paljon ihmisiä tutkimassa”, Juan Branco sanoi.

 

 

 

 

“En tiedä kuinka Trump salaa tietonsa. Siellä täytyy olla paljon tietoa, kun hän on rakentanut sellaisen imperiumin. Hänellä on yritysmaailmassa valtajärjestelmä, joka on hyvin kova ja se varmasti pelottaa ihmisiä.”

 

Brancon mukaan päätös julkaista Clintoniin liittyvää tietoa ei ollut Assangelle ihan helppoa. Assange oli juuri helmikuussa saanut YK:n päätöksen, jonka mukaan hänen pidättämisensä olisi mielivaltaista.

 

“Ihmiset olivat juuri alkaneet osoittaa empatiaa ja huomata, ettei hänen tilanteessaan ole mitään järkeä. Sitten hän sai käsiinsä tätä tietoa Clintonista, joka kertoo demokraattisen puolueen suhtautumisesta Sandersiin ja mm. korruptiosta. Mitä voi tehdä? Ensiksikin hänellä ei ollut tietoa toisesta osapuolesta, joten hän tiesi, että paljastuksella olisi vaikutusta kampanjaan. Julian tiesi, että häntä vastaan tultaisiin hyökkäämään tämän takia.”

 

“Toisaalta hänen mielestään siinä, ettei hän julkaisisi tietoja tai odottaisi niiden julkaisemista sen vuoksi, että vuotajalla mahdollisesti voisi olla tarkoitus vaikuttaa kampanjaan tai olisi valtioita (states), jotka haluaisivat häiritä vaaleja, ei ollut hänen mielestään mitään järkeä, koska tiedolla oli yleistä mielenkiintoa. Hän tiesi, että tieto tulisi vaikuttamaan ihmisten käsitykseen ehdokkaasta, joka tulisi johtamaan suurinta valtaa maailmassa.”

 

“Okei, hänellä ei ollut tietoa Trumpista ja tieto vaikuttaisi vallan dynamiikkaan. Mutta näin käy mediaorganisaatiossa. Joskus täytyy seurata informaatiota, jolla on vaikutusta vallan dynamiikkaan, mutta se täytyy julkaista. Hänen täytyi julkaista tieto, se on  hänen työnsä. Jos tieto on totta ja sillä on yleistä kiinnostavuutta, se on julkaistava. Jos tieto olisi julkaistu presidentivaalien jälkeen, sitäkin olisi kritisoitu”, Branco sanoi.

 

“Heinäkuun vuotojen aikaan Clinton oli vielä 12 prosenttia edellä Trumpia. Ei hän pelannut mitään peliä sillä, milloin hän julkaisee tietoa. Eikä Trump ollut mitenkään WikiLeaksin tukija”, Branco puolusti.
 

 

Väärää tietoa liikkeellä

 

Media on suhtautunut paitsi viimeisiin USA:n presidentivaaleihin, myös Julian Assangeen erittäin intohimoisesti. Jopa niin, että jotkut laatulehtien toimittajatkin ovat lähteneet tekemään hätiköityjä ja jopa täysin vääriä tulkintoja siitä, mitä Assange sanoo.

 

Snowden-jutuista Pulitzer-palkittu, vuotoihin perustuvan The Intercept-julkaisun perustaja ja toimittaja Glenn Greenwald moittikin tammikuun alussa voimakkaasti The Guardianin toimittajaa Ben Jacobsia valheellisen tiedon välittämisestä, kun hän referoi italialaisen toimittajan, Stefania Maurizin, tekemää haastattelua väärin ("Julian Assange: "Donald? It's a change anyway", Repubblica, 23.12.2016).

 

 

Assangen sanottiin väittäneen, ettei hän vuoda Venäjään liittyvää aineistoa, koska Venäjä on niin avoin valtio, ettei siellä tarvita vuotoja. Jacobs päätyi johtopäätöksissään siihen, että Assange ylistää Trumpia ja on itseasiassa ollut pitkään hyvissä väleissä Putinin kanssa. Jacobsin väitteitä twiitattiin nopeasti tuhansia kertoja.

 

Greenwaldille kollegoiden väärän tiedon välittäminen oli liikaa, ja hän halusi oikaista, että alkuperäisessä haastattelussa Assange sanoi Venäjällä olevan todennäköisesti muita, WikiLeaksia venäläisten kannalta parempia vuotamisen väyliä. Assange oli Greenwaldin mukaan vedonnut myös siihen, ettei hänellä ole venäjänkielistä henkilökuntaa käymään materiaalia läpi.

 
Tietoisesti hyväksikäytetty?

 

Greenwald ei ota kantaa siihen, oliko Venäjä vuotojen takana vai ei. Hän kertoi Democracy Now -ohjelman haastattelussa, että vaikka Assange väitti, ettei vuotaja ollut Venäjän hallintoon liittyä henkilö, on silti kyseenalaista, tiesikö hän itse, ketä vuodon takana oikeasti oli.

 

WikiLeaksin toiminta perustuukin lähtökohtaisesti anonyymiuteen, eli lähteen salaamiseksi alustassa, johon vuodot lähetetään, on jopa tiettyjä suodattimia.

 

“Wikileaks haluaa tietää mahdollisimman vähän lähteistä, koska he eivät halua tilanteeseen, jossa voisivat ilmoittaa lähteet tai heidät voisi pakottaa ilmoittamaan lähteet tai kertomaan tietoa lähteistä. He etäännyttävät itsensä lähteistä mahdollisimman monin eri askelin ja prosessein”, Juan Branco kertoo.

 

Ulkopuolelta WikiLeaksin tietoja lähteistä on vaikea arvioida. Chelsea Manningin tapauksessa Assange ja Manning olivat myös henkilökohtaisesti tekemisissä keskenään.

 

“WikiLeaksin toiminta on mennyt viime aikoina vaikeammin arvioitavaan suuntaan. Siitä voi argumentoida, että sen taustalla ei ehkä olekaan altruistinen läpinäkyvyys. Enemmänkin näyttää siltä, että WikiLeaksista on tullut  – jos ei nyt maiden ja valtioiden käsikassaraa, mutta Wikileaksin organisaatiota tai Assangea on käytetty hyväksi”, Kari Haakana sanoo.

 

“Kysymys on, että onko Assange tietoisesti hyväksikäytetty tai tietoisesti yhteistoiminnassa, ja mitä sellainen yhteistoiminta vaatii häneltä. Vai onko hän vain välittäjä, joka täysin arvioimatta vuodetun sisällön merkitystä vain julkaisee asioita.”

 

Assangen asianajaja Juan Branco kertoo materiaalin arvioinnin olevan vaikeaa.

 

“Meille tulee paljon väärää tai provokatiivista materiaalia. Materiaalia, jolla halutaan manipuloida tai saada tekemään virheitä, jotta organisaatioon ei enää luotettaisi. Tiedon suodattaminen vie paljon aikaa ja energiaa. Täytyy myös tietää siitä maasta, jota tieto koskee, jotta voi arvioida, onko tieto oikeaa. Tähän tarvitaan paljon ihmistyövoimaa. Mistä tullaan siihen kysymykseen, että on vaikeaa tietää kehen voi luottaa. Kuka on luotettava tekemään tarkistukset ja käsittelemään tiedostoja ja kuinka voit luottaa, että henkilö ei petä sinua tai tai lähdettä? Sen vuoksi se määrä ihmisiä, joiden kanssa voi työskennellä, on aika rajallinen.”

 
Hysteriaa ja opportunisteja

 

Greenwaldin mukaan Trumpin valtaantulo on hämmentänyt ihmisiä jopa niin, että he eivät oikein tiedä, kuinka asemoisivat itsensä suhteessa WikiLeaksiin. Vankatkin mielipiteet vaihtuvat nyt sen mukaan, mikä on kullekin edullisempaa. Demokraatit pitivät aiemmin Julian Assangea läpinäkyvyyden sankarina, kun hän paljasti Bushin hallinnon sotarikokset, ja nyt hän on petturi ja valehtelija. Republikaaneilla tämä on mennyt päinvastoin.

 

Vielä vuonna 2010 Trump sanoi Foxin uutisten toimittajalle, että “Assangelle pitäisi antaa kuolemantuomio, tai jotain.” Nyt hän on muuttanut mielensä.

 

“Jopa Sarah Palin, joka vaati Assangelle kuolemantuomiota, ja jonka omat sähköpostit vuodettiin, on nyt mennyt facebookiin ja sanonut, että hän haluaa pyytää Assangelta anteeksi, hän tekee tärkeää palvelutyötä. ´Ja PS. On tärkeää mennä katsomaan Oliver Stonen elokuva Snowdenista´ ”, Greenwald kertoo.

 

Glenn Greenwald huomauttaa, että media on mennyt mukaan spekulointiin, vaikka nyt leikitään vaarallisella asialla. Vastakkain on kaksi ydinaseilla varustettua maata, joilla on vuosikymmenten jännitteet. Aiemmin toimittajat eivät julkaisseet tarkistamattomia tietoja ja varsinkaan sellaisia, jotka olisivat luoneet hysteriaa maiden välille.

 

“Toimittajien pitäisi nyt harjoittaa jonkinlaista skeptisyyttä ja tehdä juttuja vain todisteisiin perustuen”, Greenwald sanoo.
 

 

Mitä löytyi?

 

Mitä Clintonista sitten vuodettiin? Tuliko materiaalista esille laittomuuksia? Merkittävin tieto Hillary Clintonista oli hänen läheinen yhteytensä suuriin pankkeihin. Aiemmin keväällä oli jo uutisoitu, että hän oli kerännyt yli 21 miljoonaa pitämällä puheita pankeille ja muille finanssialan edustajille, terveys- ja lääkeyrityksille ja muille lobbareille. Nämä tiedot Clinton oli ilmoittanut itse verotiedoissaan.

 

Kari Haakana sanoo paljastusten olevan merkitykseltään varsin vähäisiä.

“Tuli semmosta mun mielestä sekundaarista tietoa, kuten esimerkiksi se, miten Clintonin henkilökunta on suhtautunut demokraattien muihin presidenttiehdokaskandidaatteihin. Se on sinällään mielenkiintoista tietoa politiikan seuraajille ja harrastajille, mutta tätä merkittävämpää tietoa sieltä ei tullut.”

 
WikiLeaksin sisällä

 

WikiLeaksin kohtalon vuosi oli 2010, jolloin sen perustaja, Julian Assange valittiin ensin Le Monden sekä New York Timesin lukijoiden toimesta vuoden ihmiseksi, ja heti perään häntä epäiltiin raiskauksesta Ruotsissa.  Assange ei saapunut vastaamaan syytöksiin, vaan pakeni 2012 Ecuadorin Lontoon suurlähetystöön, mistä käsin hän tarjoutui osallistumaan raiskausepäilyn kuulemiseen Ruotsiin videoyhteydellä. Hän pelkäsi, että Ruotsi luovuttaisi hänet Yhdysvaltoihin, jossa häntä syytettiin vakoilusta. Hän uskoi saavansa siellä jopa kuolemantuomion. Monet raiskausepäilyt raukesivat vuonna 2015 (DW:n uutinen "Most charges against Wikileaks founder to expire" 12.8.2015) , mutta ainakin yksi on vielä voimassa. Vuoden 2016 lopussa ruotsalaiset lakimiehet lopulta matkustivat Lontooseen kuulemaan Assangea. YK lausui, että Assange on pidätetty mielivaltaisesti.

 

Julian Assange on johtanut keissinsä lakitiimiä rautaisella kädellä.

 

“Olemme yrittäneet saada häntä mukautumaan ja olemaan vähemmän hyökkäävä, mutta se ei ole toiminut. Julian on kovana ja sanoo, ettei aio muuttaa toimintaansa.  Mutta hän tuntee oman keissinsä paremmin kuin kukaan muu”, nelihenkisen lakitiimin jäsen Juan Branco sanoo.

WikiLeaksin sisällä ja ympärillä ei ole helppoa olla. Vuotajat joutuvat maissaan joko elinkautiseen tai jopa tapetaan. Myös asianajajat tuntevat olonsa uhatuksi.

 

Juan Branco kertoi Web Summitin AMA-tilaisuudessa aikaisemmin pelänneensä liikkumista ihmisten ilmoilla. Kun hän ensimmäisen kerran kävi Assangen luona Ecuadorin lähetystössä, hänet tarkastettiin lentokentällä ja hänen tietokoneensa tyhjennettiin.

 

“Pian aloin tuntea itseni uhatuksi. Luulisi, että lakimies on asiakkaansa suhteen ulkopuolinen, mutta sinut nähdäänkin asiakkaana. Se on vaikeaa. Kaksi tiimimme asianajajaa on tehnyt itsemurhan”, Branco sanoo.

 

“Ensimmäiset kaksi kuukautta olin hyvin salaileva WikiLeaksin suhteen. Minulta varastettiin tavaroita monta kertaa, tehtiin murtoja. Sain kummallisia viestejä puhelimeeni. Kun NSA-vuodot tulivat julkisuuteen ja puhuttiin myös siitä kuinka NSA kuuntelee myös yksityisiä koteja, päätin mennä julkisuuteen. Tein siitä kilpeni. Jos minulle sattuu jotain, se tulee ainakin heti julki.”

“Mutta on sanottava, että USA ei tapa ketään näiden vuotojen takia. Jos oltaisiin Venäjällä, tilanne olisi toinen.”

 
WikiLeaksin vaikutus

 

WikiLeaks perustettin kymmenen vuotta sitten läpinäkyvyyden ja avoimen tiedonjaon globaaliksi yhteisöksi, joka paljastaa vallan väärinkäyttöä. Alunperin sen piti paljastaa väärinkäytöksiä juurikin aikaisempien Neuvosto-tasavaltojen, Kiinan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän hallituksista, yrityksistä ja valtaapitävistä. Kohde vaihtui kuitenkin länteen, USA:han ja länsiliittoutuneisiin.  Assange selittää tämän johtuvan mm. kielikysymyksestä ja siitä, tuleeko sieltä suunnalta ylipäätään vuotoja WikiLeaksille. Vaikutukset muualle maailmaan ovat tulleet siis USA-näkökulman kautta.

 

Suuresta kritiikistä huolimatta WikiLeaksilla on joka tapauksessa ollut merkittävä vaikutus yhteiskuntaan ja journalismiin. Minna Knus-Galánin mukaan se vaikutti esimerkiksi Arabikevään syntyyn. Tosin senkin seurauksista voidaan olla monta mieltä.

 

“Syksyllä 2010 isot mediat alkoivat julkaisemaan WikiLeaksin vuotamia USA:n diplomaattikirjeitä, joista tärkeimmät tulivat juuri Pohjois-Afrikan Arabimaista. Ne paljastivat hyvin laajan korruption, johon sitten kansalaiset reagoivat.”

 

Merkittävin vaikutus lienee kuitenkin itse palvelussa, joka toimii esimerkkinä muille suuria datamääriä käsitteleville journalistisille palveluille.

 

“Kaikki Panama-paperit ja muut vastaavat ovat seurausta siitä, että tällainen massatietojen luovuttaminen ja niiden käsittely julkisuudessa digitaalisilla keinoilla on tullut mahdolliseksi. WikiLeaks on siinä uranuurtaja. On luotu mallia siihen, miten tietoa voidaan tuoda julkisuuteen ja käsitellä siellä. Varsinkin isommat toimitukset ovat sitten edelleen kehitelleet malleja siihen, miten tällaista vuotamista voidaan tehdä. On droppauspalveluita ja muita työkaluja, joiden kautta informantti voi turvallisesti lähettää tietoja. Näitä syntyi varsinkin reaktiona näihin ensimmäisiin paljastuksiin”, Kari Haakana kertoo.

 

Juan Branco näkee WikiLeaksilla olevan enemmän pitkän aikavälin kuin lyhyen aikavälin vaikutuksia. Sen arvo on mittavassa materiaalipankissa, joka koskee valtaapitävien toimintaa.

 

“WikiLeaks on mahtava kirjasto vallasta ja siitä kuinka valta toimii 2000 luvulla. Se säilyy niin kauan kuin sivusto on elossa. Kansainvälinen rikostuomioistuin tutki diplomaattikirjeitä ymmärtääkseen vallassa olevien välistä dynamiikkaa. Tutkijoille se on fantastinen kaivos ja on tuottanut jo paljon akateemisia artikkeleita. Se hyödyttää historioitsijoita, tiedemiehiä ja lakimiehiä. On hienoa, että on niin paljon läpinäkyvää tietoa valtajärjestelmistä ja -organisaatioista, sillä tällaista ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Oli vain arkistoja, joissa on paljon salaiseksi luokiteltua materiaalia. Se on fantastinen työkalu”, Juan Branco sanoo.

 

Kuten kaikkea teknologiaa, myös WikiLeaksia voivat käyttää niin vuotajat ja vuodon vastaanottajat kuin tietoja käyttävät henkilöt kahdella tavalla. Hyvään tai pahaan. Tällä hetkellä Pandoran lippaan avain näyttää valitettavasti olevan hukassa.

 

 

 

Kuvat: Minna Kilpeläinen

 

Lue myös:
No secrets  – Julian Assange’s mission for total transparency. Raffi Khatchadourian, The New Yorker, 7.7.2010

 

Vuotopalveluita:
How to create a secure leaks platform
https://www.globaleaks.org/
https://wildleaks.org/?lang=fi
http://suomenkuvalehti.fi/kuntaleaks/
https://vrleaks.wordpress.com/

 

Tämä teksti on alunperin julkaistu Metropolia Ammattikorkeakoulun Median maailma -blogissa 9.1.2017.

Please reload

Asiasanat

© 2023 by The Book Lover. Proudly created with Wix.com

  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon
  • Black Instagram Icon