Tyylikäs Slush
Vaikka en alun perin ollut menossa ollenkaan Slush-tapahtumaan, päätin viime tipassa osallistua heti Web Summitin jälkeen myös siihen. Slush on kotimainen ja jo muutamaa vuotta pidemmät perinteet omaava teknologia-alan startupien, sijoittajien ja median kokoontuminen. Olisi pöljää ihastella vain muiden töitä tuntematta omia. Käyntini oli minulle ensimmäinen. Seurasin siellä myös Metropolian opiskelijoiden valmistautumista Ultrahack-pitchaukseen ja tunnelmia sen jälkeen.
Sisään tullessa kiinnitin huomion koko Messukeskuksen ylöspanoon ja designiin. Koko alue oli suunniteltu orgaaniseen vaelteluun Web Summitiin verrattuna varsin tilavien ständien, kutsuvien tapaamispaikkojen ja katsomoiden välillä. Käyttäjäkokemus oli varsin miellyttävä lukuunottamatta kahden, pelkän verhon erottaman esiintymislavan ajoittaista kilpalaulantaa. Median haastattelupisteet olivat keskellä aluetta siellä, missä tapahtui. Jokaisella kahvilan pöydällä oli jatkojohto. Ja kaikki oli kompaktisti samassa rakennuksessa.
Olisin kuitenkin laittanut alueen kartan vaikka tapahtuman nettisivulle mieluummin kuin kaulassa roikkuvan nimilapun takapuolelle. Olisi ollut helpompi katsoa karttaa omasta puhelimesta kuin ottaa joka kerta lappu kaulasta, jotta pystyi katsomaan karttaa.
Slushin pääsuunnittelusta on vastannut jo viiden vuoden ajan Jenni Kääriäinen. Hänen ajatuksensa oli toteuttaa tämän vuoden lavastus kokonaan teollisuuden kierrätysmateriaaleista. Sähkö- ja elektroniikkaromua hyödyntäviä lavasteita tehtiin satojen talkoolaisten voimin useissa workshopeissa, joihin jopa Rovion Peter Vesterbacka ja entinen Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck osallistuivat.
Tunnelma Messukeskuksessa olikin lämmin. Pidin erityisesti myös viihtyisää iltatunnelmaa luovasta valaistuksesta, johon oli hyvä upota. En tiedä, kuinka innokkaina yrittäjät ja sijoittajat tuossa tunnelmassa toisensa löysivät vai olivatko keskustelut yhtä leppoisia kuin ympäristö. Joskus kova päivävalo voi sähköistää ja energisoida toki paremmin.
Messukeskuksen designin lisäksi myös esitystekniikka oli rosoisen kuranttia. Valojen lisäksi kiinnitin huomiota päälavan screeneihin, jotka olivat pystyscreenejä. Kun tarkoitus on kuvata lavalla puhuvia päitä, se tietenkin toimiikin paremmin kuin vaakakuva. Näemme toki samaa monilla muillakin stageilla. En silti voi samaan aikaan olla ajattelematta syitä, miksi esimerkiksi Snapchat tai Periscope käyttävät myös nimenomaan pystyformaattia. Se asettaa jälleen uusia vaatimuksia liikkuvan kuvan estetiikalle.
Slushin ja Web Summitin kaltaisissa tapahtumissa hienointa ja jopa maagista on kuitenkin se, että paikalla on niin aloittelevia yrittäjiä ja opiskelijoita kuin satojen miljoonien tekijöitä. Tapahtumassa synnytetään todennäköisimmin suhteellisen pieniä, erilaisten tuotteiden kehitykseen hyvin tarkkojen budjettien mukaisesti tarvittavia investointisopimuksia ilman mitään lupauksia miljoonista, mutta mahdollisuus suurempiinkin menestystarinoihin on olemassa. Slush 100 -pitchauskilpailun voittaja, australialainen Care Monkey sai 650 000 € kehitystyöhönsä. Mutta jos idea ja konsepti on hyvä, mitä merkitystä on sillä, kuka sen teki ja missä ajassa? Kun oivaltava idea ja tuoreet tekijät kohtaavat ajatusmaailmaltaan avoimet, osaavat ammattilaiset ja sijoittajat, alkaa syntyä oikeasti kiinnostavia asioita.
Kiinnostavien puheiden lisäksi seurasin Slushissa metropolialaisten opiskelijoiden jännitystä, kun he valmistautuivat esittelemään koulun MINNO-innovaatioprojektissa kehittämänsä ja Slushin oheistapahtumassa Ultrahackissa oman sarjansa voittaneen pelin.
”Projektin tehtävänanto oli kehittää peli Uuden Lastensairaalan tarpeisiin. Meitä oli alkuperäisessä tiimissä kaksi kulttuurituottajaa, sosionomi, jalkaterapeutti ja optrometri, eikä kukaan meistä aluksi tiennyt, mikä on Xbox Kinect-peli. Me tehtiin tää konsepti kuudessa viikossa”, kertoi Helsinki Hooligans -tiimin yhteyshenkilönä toiminut kulttuurituotannon opiskelija Sonja Linkoneva.
Opiskelijat kehittivät lapsille tarkoitetun Rehaboo! -nimisen kuntouttavan pelin, joka motivoi lapsia tekemään niitä liikkeitä joita fysioterapiassa pitää tehdä. Slushin oheistapahtumana toteutettua Ultrahack-kilpailua varten tiimi haki lisää osaamista joukkoon, ja siellä ohjelmistotekniikan opiskelija, koodari Matias Koskinen ja peligraafikko Sanna-Mari Sali tekivät varsinaisen pelin esiteltävään muotoon 48 tunnissa.
"Koko projekti oli niin sanottu Mission Impossible -tehtävänanto, joka kuitenkin innosti opiskelijoita valtavasti”, kertoo projektin vetäjä, kulttuurituotannon lehtori Laura-Maija Hero ja kiitteli tiimin innovaatiotaitoja. Tiimin sosiaaliset taidot, erikoistuminen ja sitoutuminen sekä toisen innostaminen ja motivoiminen parhaaseen lopputulokseen tuottivat tulosta.
”Me saatiin idea Verkkokauppa.com:in kattoterassilla kuus viikkoo sitten. Meillä oli alusta asti sellainen motivaatio, että me halutaan tehdä tää peli, eikä tää oo pelkkä kouluproggis”, Sanna Linkoneva hehkutti.
Ultrahack-kilpailun Health Game -kategorian voiton myötä Helhooligans-tiimi pääsi esittelemään ideansa Slushiin ja osallistumaan Ultrahackin finaaliin. Vaikka kulttuurituotannon opiskelijan Tara Nymanin ja sosionomiopiskelija Jukka Naskalin esitys oli erinomaisen vakuuttava, meni koko Ultrahackin 25 000 euron voitto toiseen osoitteeseen. Tiimiä odottaa silti oman ketgoriansa voittajina kuuden kuukauden työrupeama GE Health Innovation Villagessa, Helsingissä. Uuden Lastensairaalan väki haluaa nähdä Rehaboon valmiina ja käytössä. Toivotan tiimille ja tuotantoon tuleville uusille jäsenille onnea työhön.
Kuvat: Minna Kilpeläinen